2009-04-23
Birkkua paossa
Ei vielä ole birkut paluumuuttaneet tänne pohjoiseen, ainakaan kauden ensimmäisen kotimaisen kierroksen perusteella. 9 reikää ja turhan monta lyöntiä myöhemmin kierros kuitenkin lopulta päättyi ja jopa ihan kaksinumeroiseen lyöntipelitulokseen. Peliseuraksi tarttui Maria ja Marko, molemmilla peli luisti oikein mainiosti.
2009-04-20
Kausi käynnistetty
Uusi kausi on polkaistu käyntiin oikein tehokkaasti, 6 kierrosta viikossa sateisessa Portugalissa on takana. Kierretyt kentät olivat Quinta do Gramacho, Vale da Pinta ja Silves Golf, joista kaikissa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Suurin huono puoli setissä oli rangen etäisyys erillisenä golf-akatemiana, eli sinne ei oikein ehtinyt missään välissä. Toinen ongelma oli etäisyys hotellilta, noin puoli tuntia bussilla, joten viimevuoden sukkulabussiin tottuneelle kahden bussin vaihtoehto aiheutti noin 3 tuntia lisää kierrokseen kuluneeseen kokonaisaikaan, joka sekin oli kentillä varsin pitkä. Nopein kierros oli 5h 17m, hitain lähes 6 tuntia sateisimpana päivänä, eli aamiaisen jälkeen kierrokselle ja kierrokselta suoraan suihkun kautta illalliselle. Kentillä piti kiertää kioskiauto, mutta myytävät olivat käytännössä aina lopussa, kuski menossa hakemaan lisää eikä autoa toista kertaa näkynyt kierroksen aikana.
Yhdelläkään kentällä väyläkartat eivät pitäneet paikkaansa, tiipaikoilla väylien etäisyysmerkinnät puuttuivat (vain kokonaispituus, pl. Silves).
Vale da Pinta
- Kaikki paitsi yksi par-3 on ylhäältä alas lyötäviä.
- Par-4 ja Par-5 ero on aika häilyvä (pitkiä par-4 ja lyhyitä par-5 väyliä).
- Hyvässä kunnossa väylillä ja viheriöillä, semi-raffi helppoa ja parempaa kuin keskiverto suomalainen väylä, syvempi raffi kivikkoa.
- Väylistä osa hyvin kapeita, varsinkin takatiiltä.
- Parilla väylällä edellä menevä ryhmä katoaa näkyvistä ennenkuin ovat lyönnin ulottumattomissa.
Quinta do Gramacho
- Vähän tylsähkö, raskaita siirtymiä ylös ja alas
- Kaksoisviheriöitä, varsinkin par-3 väylillä etäisyysmerkinnät täysin arpapeliä.
- Osa väylistä kummallisen tuntuisia, kuin kävelisi vaahtomuovilla.
Silves Golf
- Mielenkiintoinen kenttä
- Sekä peltoa että rinnettä
- Upeat maisemat (paitsi upein par-5 avaus aukeaa lisäksi korkkitehtaan savupiippua kohti)
- Liian nuori vielä, parin vuoden kuluttua viheriöt luultavasti paremmassa kunnossa ja uusi klubitalo vielä rakentamatta.
- Parilla väylällä tiiboksi niin pieni ettei valkoinen tiiauspaikka mahdu virallisen mittauspaikan kohdalle kahden mailanmitan päähän takareunasta
- Osa etäisyysmerkinnöistä hyvin kaukana todellisuudesta (valkoiset vs keltaiset ero 50m, todellisuudessa noin 8 metriä)
- Tiiauspaikoilla ainoana jonkilaisia merkintöjä väylän kohteiden etäisyyksistä.
Yhdelläkään kentällä väyläkartat eivät pitäneet paikkaansa, tiipaikoilla väylien etäisyysmerkinnät puuttuivat (vain kokonaispituus, pl. Silves).
2009-04-05
100 palloa
Sen verran tänään tuli kokeiltua ulkoilmassa rangella. Ihan ei homma näytä jatkuvan siitä mihin syksyllä jäi, vaikka toppi, duffi ja slaissi löytyivätkin talvikauden jälkeen ilman etsimisiä. Uudet wedget tuntuivat hyvältä ulkoilmassakin, tosin vasta matolta kokeiltuna ja uuteen bägiin selässä mennee vielä hetki tottua. Viimesyksynä hankitut uuden raudat tuntuivat yhä hyvältä, pitkätkin raudat löysivät linjansa jo muutaman pallon totuttelun jälkeen. Suurin totuttelu taisi olla kuitenkin matto, joka yhä saa varomaan vähän turhia ensimmäisen huonomman osuman jälkeen. Viikon kuluttua pitäisi olla näillä näkymin tiipaikalla, hieman vielä jännittää ellei ehdi lisää käydä tutustumassa talvehtineeseen pelikuntoon, varsinkin ne alle 50m lähestymiset voivat olla "jänniä".
Subscribe to:
Posts (Atom)