2004-12-27
Joonatani Jõuluvorstike
Rakveren valmistama Joonatani Jõuluvorstike oli maukas elämys. Tuosku raakana toi mieleen hyvän verimakkaran, mutta vasta kypsänä paljastui makkaran todellinen luonne. Hieman kuohkea jauhomainen rakenne oli yllättävä, mutta toimiva, ja 11% lihaa toi mukanaan mainiota ryhdikkyyttä. Maku oli verimakkaralle tyypillinen täyteläinen ja tumma, joita sianliha ja -silava täydensivät mukavasti. Ohraryynit eivät jääneet hampaankoloon ja olivat kypsyysasteeltaan pehmeitä, mutteivät silti puuromaisia vaan kiinteähköjä. Tallinnan Stockmannilta ostetun 500 gramman paketin hinta oli 22.90 EEK, eli noin 3 euroa kilolta. Ulkonäkö tosin olisi saattanut aiheuttaa joissakin syöjissä pientä epäilyä, sillä kypsyessään makkaran kuori hieman halkeili, ja pehmeää, selvästi ruskeaa verimakkara-ainesta pursuili ulos.
2004-12-23
Delikatess verivorst peekoniga
Tämän makkaran erikoisuuksiin kuului makkaroiden alla olevat pekoniviipaleet. Pekonirasvassa paistetut verimakkarat olivat kiinteitä, ehkä hieman kuivahkoja, joka tosin johtui pitkäksti venähtäneestä paistoajasta. Makua oli niinkuin hyvältä verimakkaralta odottaa saattaa, kokoa Suomessa yleisimpiin lenkkimäisiin verrattuna huomattavasti vähemmän, nämä eivät olleet kuin parin sentin paksuisia. Ylijääneessa paistinrasvassa sai tehtyä vielä lisukkeiksi valkosipuliruisleipää. 56.90 EEK/kg maksanut verimakkara pekonilla oli hinta-laatusuhteeltaan hyvä.
2004-12-22
Jogurtiviiner
Jogurtiviiner, jugurttinakki. Jo pelkkä nimi vaikutti kaupassa kiinnostavalta, joten täytyi tartuttaa matkaan yksi paketillinen näitäkin. Nakkien päällä on ohut oranssinpunainen (muovi?)kuori, joka antoi niille myyvän ulkonäön, itse nakit olivat varsin valkoisen oloisia sisältä. Mitään erityistä tuoksua en havainnut ennen paistoa, enkä varsinaisesti paiston aikanakaan. Kypsän nakin rakenne oli varsin kuohkea ja muheva, mutta silti tunnistettavan nakkimainen. Maku oli hento, jugurttimaisuutta ei varsinaisesti löytynyt. Punainen Turun Sinappi oli ehkä hieman liian tujua tavaraa tälle nakille, eikä se oikein ketsupistakaan tykännyt. Pinta oli paikoin hieman sitkeä, mutta ei tuottanut ongelmia.
Tämä nakkipaketti löytyi Tallinnan Stockmannin herkkuosastolta, 180 grammaa maksoi 16 kruunua.
2004-12-21
Paruni Praevorst
Ensimmäinen Tallinnasta tuotu makkarapaketti on nyt avattu ja sen sisältö nautittu. Paruni Praevorst -paketti sisälsi 9 kpl noin 20cm pitkiä kapeita bratwurstmaisia makkaroita. Paketti maksoi 18.06 EEK, eli hieman reilun euron, ja sisälsi 270 grammaa makkaraa (= 66.90 EEK / kg). Raa'an makkaran väri ja tuoku olivat hyviä ja paistaessa levisi bratille ominainen nenää hivelevä tuoksu. Kypsä makkara näytti jo herkulliselta, kuori säilyi paistamisesta ehjänä ja napsahtavana. Makumaailma oli hyvin lihaisa, Paruni Praevorst ei sisällä jauhoa, lisäksi käytetyt mausteet korostavat hyvin lihaisaa, tuhtia makua.
Parempaa tämä olisi ollut korkeintaan hyvän oluen ja hapankaalin kanssa, valitettavasti kumpaakaan ei tällä kertaa ollut.
2004-11-18
2004-10-03
Vihdoin kotona
Kiireetön erämaa on nyt vain muisto, ja säntäilevä, ihmisiä täynnä oleva Helsinki taas vaatimassa huomiotani. Kivaa oli, vaikka välillä hieman rankkaakin, mutta uusiksi pitää ottaa vielä monta kertaa.
Nyt edessä on paluu arkeen, kaikenlaista postia on jo ehtinyt kertyä loman aikana, niin paperisena kuin sähköisenäkin. Rapaantuneet varusteetkin pitäisi huoltaa, ja useita muita pieniä rästiintyneitä hommia. Kai sitä näistä selviää, kun selvisi Käsivarren erämaistakin.
Lisää muisteloita ja muuta seuraavien parin kolmen viikon ajan ainakin, kun joskus saan vaelluksen kuvasaaliin käytyä läpi ja koottua panoraamaotokset.

2004-10-01
Paluumatka menossa
Noustuamme Duoljehuippujen viereiselle ylängölle avautui upea näkymä lounaassa oleville lumihuippuisille tuntureille. Eilen kävin huiputtamassa Saivaaran, jonka tuuliselta laelta oli upeat näkymät.
Eilinen navakka tuuli on vaihtunut tyyneen ja pikkupakkaseen.
Nyt istun lämpiävässä autossa väsyneenä, mutta sitäkin onnellisempana. Reissun kruunasi vielä lopussa peilityynen Tsahkaljärven pinnasta heijastuva Saana ilta-auringossa.
2004-09-28
Meekon tupa
Kengät ovat kuivumassa kaminan lämmössä. Tuvan ikkunista mainiot näkymät Meekon pahdalle ja Saivaaralle. Helpossa maastossa eteneminen oli tänään nopeaa, ja jos varpaat ja nilkat eivät olisi rikki Salmikurun jäljiltä, olisi iltapäivällä voinut jatkaa Pihtsusjärvelle ja siitä Haltille. Nyt taitaa jäädä Saivaaran huiputukseksi, hyvä jos Pihtsuskönkäällekään ehdimme tällä kertaa.
Oppia ikä kaikki, monia arvokkaita kokemuksia ensikertaa varten on kertynyt vyön alle, vaikkei vyötä olekaan. Vielä kun keksisi miten näitä viestejä saisi reaaliaikaisemmin liikkeelle, eikä kahden tunnin kapuamisen jälkeen.
Siellä se Halti on
Sää ja kunto alkavat vihjata, että huomenna aamulla taitaa olla edessä 8.5km kevyt-varustuksella tehtävä Haltin huiputus ja iltapäivällä samanlainen matka takaisin Pihtsusjärven autiotuvalle.
Matkalla tänne tuli ihailuta lähempää Meekonpahtaa ja Vuomakasjoen kuohuja. Suomen suurin vesiputous, Pihtsusköngäs, oli upea ja Pihtsusjärvi tuntuu kylmältä. Gieddecohkka kohoaa komeana järven pohjoispäässä ja sen takana pilven sisällä asustaa Halti. Kuvassa Halti on oikeassa laidassa olevan opasviitan yläpuolella ja Gieddecohkka täyttää vasemman puolen. Hieman ennen kuvan ottoa pilviverho rakoili hetkellisesti ja näimme lähemmän huipun ja pienet lumilämpäreet sen koillisrinteellä.
Ihmisiä ei juuri ole tullut vastaan, Kuonjarjoella yöpyi yksi toiseen suuntan menevä saksalaismies ja Meekon autiotuvalta oli juuri poistumassa yksi suomalainen vaeltaja, joka kertoi yrittäneensä moneen kertaan talvella Haltille Saanalta ja takaisin alle 10 tunnin. Tavoite on kuulemma yhä saavuttamatta, lyhin menohiihto on ollut 6h huipulle, mutta paluusuuntaan sää heikkeni nopeasti.
Päivitykset taitavat tulla melko satunnaisesti kun kenttää ei ole, aikaleimatkin taitavat olla mitä sattuu, kun en muistaakseni ollut varautunut näin viivästyneisiin viestin lähetyksiin. Tämän kirjoitin 27.9. noin klo 1800.
Huippu lähestyy
Huipulla tuulee!
2004-09-25
Suunta muuttui
2004-09-24
Vettä riittää
Aamutee ja -puuro.
Sataa.
Ihan kuin vettä ei olisi jo tarpeeksi. Eilinen alkumatka jäi vajaaksi myöhästyneen lähdön ja hieman kostean maaston ansiosta. Kaikki karttaan merkityt purot löytyivät, tai eivät oikeastaan, sillä puron solinaa kuului jalkojen alta koko matkan. Koko rinne on ollut yhtä suurta vuolasta virtaa, eikä kulkureittiä ole ollut helppo löytää.
2004-09-23
Kilpisjärvi saavutettu
Matkalla taas
2004-09-22
Loma alkaa kohta
Kohta on edessä lomille lomps, ja ulkona sataa tällä hetkellä kaatamalla. Tänään on illalla jo nokka kohti pohjoista, edessä reilu viikko Käsivarren erämaa-alueella. Rinkka on suunnilleen pakattu, painoa 22-23 kg, joista rinkka, teltta, makuupussi, -alusta ja trangia vievät hieman vajaa puolet.
Mikäli kenttää löytyy, yritän täydentää logia matkan aikana räspimällä kuvia kännyllä digipokkarin lisäksi sekä heittää iltaisin ja ehkä lounastauoilla jne kuvia ja matkatunnelmia esiin.
Alustava reittisuunnitelma on jotakuinkin mallia Kilpisjärvi - Termisjärvi - Saivaara - Pihtusköngäs - Halti - Lossujärvi - Saarijärvi - Kilpisjärvi - 3 valtakunnan rajapyykki - Kilpisjärvi, mutta tämä kaikki toki säävarauksella, ja pitää sitä omaa kuntoakin hieman kai kuunnella.

2004-09-12
Nam
2004-09-11
Päijänne
Yli-Virtasaari
2004-09-10
Länsituuli uutta lunta toi
2004-09-08
Kesä on ohi
Syyskuu on alkanut, joka tarkoittaa sitä, että kesä on jo takana. Elokuussa oli pieniä teknisiä murheita, joten en saanut päivitettyä blogia, vaikka olisin outoa kyllä halunnutkin. Joten lyhyt yhteenveto viimeaikoijen tärkeimmistä tapahtumista.
Elokuun alussa oli osakunnan kesäretki Joutsenoon, jossa kävimme tutustumassa rieskaviikon tapahtumiin lauantaina. Torilla oli vilskettä ja hulinaa, partiotytöt myivät vohveleita, martat rieskoja, paikallinen puuseppä höpsytyskuppeja. Kävin ostamassa itselleni vihdoin höpsytyskupin, ja johan siihen samantien pelmahti paikalle Etelä-Saimaan toimittaja ja kuvaaja tekemään tilanteesta lehtijuttua (joka myös julkaistiin sunnuntaina tai maanantaina, en muista kumpana).
Iltapäivällä oli vuorossa kyykkäottelu, joka tällä kertaa päättyi osakunnan voittoon kunnanvaltuustosta. Tutustuimme noin tunnin mittaisella kiertoajelulla Joutsenoon, ja suuntasimme takaiin Muukonsaareen grillaamaan, saunomaan ja nauttimaan virvokkeita.
Art Goes Kapakka oli elokuun puolivälissä, yhteiskeikka Kluuvikadulle rakennetulla lavalla, ja sen jälkeen kolme kuoron keikkaa. Ensimmäisen baarin meno- ja poistumismatkalla satoi kunnolla, sateenvarjosta ei ollut paljon apua, kun vettä valui kadulla parhaimmillaan nilkkaan asti.
Elokuun lopulla paisteltiin rosvopaistia Vihdissä, 8 syöjää, 9 kiloa. Hyvää oli.
Syyskuussa oli vuorossa jo kauan odotettu urakka: levytysstudioon laulamaan taustoja erän suomalaisen huippuartistin tulevalle levylle. Levy on tiettävästi tulossa ulos ensivuoden keväällä, joskin tämän vuoden puolella pitäisi tulla sinkkulohkaisu, mutten tiedä onko meidän biisimme sillä vai ei.

2004-07-27
Vanhan Valaan kapakassa puosuvaari istuu
Elämäni ensimmäinen WeneWiOL on nyt takana. Kulunut viikko oli mahtava, säät suosivat soutavaa seuruettamme koko matkan. Konsertit Punkaharjulla, Kerimäellä, Villalassa ja Kesälahdella olivat hienoja kokemuksia, mutta sitäkin hienompia olivat kuoron yhteishenkeä nostattaneet hetket saarissa, niemennokissa ja järvien selillä.
Käytössämme oli kolme upeaa kirkkovenettä, kaksi selvästikin kilpakäyttöön tarkoitettua, sekä yksi perinteisen mallinen tervattu kirkkovene, jonka nimesimme Tapiksi. Vesille laskettaessa nimittäin huomasimme, että tästä yhdestä veneestä puuttuu tappi, ja koska sitä ei löytynyt mistään, jouduimme heti veistopuuhiin (Kiitokset tehdystä tapista isälle, uusi tappi toimi mainiosti).
Valokuvia reissusta tuli napsittua muutamia kappaleita. Edessä on vielä muistelokonsertti ja iltama, jota moni tuntuu jo odottavan innolla.

2004-07-16
WeneWiOL
Enää noin vuorokausi ensimmäiseen vuoden 2004 WeneWiOL -keikkaan. Kaikki tavarat alkavat olla pakattuna, käsissä ei ole vielä rakkoja, ja herkutkin on syömättä.
Edessä on viikko soutamista, huopaamista ja laulua. Niin ja aurinkoa, sadetta, tyyntä ja ulvovaa myrskyä. Tai ainakin jotain siltä väliltä. Larppaajat käyttäisivät tämänhetkisestä olotilasta kai termiä pre-high.

2004-06-25
2004-06-05
Link of the Day
Infinite Cat
A simple and fun idea. Cats looking at cats looking at cats looking at cats looking at... you get the idea. One of the basic computing idioms is that tail recursion can be expressed as a loop, I wonder how that would fit this example?

2004-06-04
Day after tomorrow
Onhan siitä jo viikko, mutta en muistanut-jaksanut kirjoittaa heti tuoreeltaan. Elokuva oli visuaalisesti miellyttävä, aihe ajankohtainen, ja ohjaajana ID4stä tuttu Roland Emmerich. Jos et ole ID4ää nähnyt, niin hopi hopi, huvittavampaa uudehkoa viihde-elokuvaa ei heti tule mieleen. ID4n perusteella pelkäsin pahinta, ja täytyy myöntää, että yllätyin positiivisesti elokuvan tavasta käsitellä Yhdysvaltoja ja sen johtoa. Elokuvan sympaattisinta hahmoa esitti Ian Holm, syynä ehkä juuri Holmin sympaattisuus. Kaikenkaikkiaan varsin hyvä elokuvaelämys.
Still alive
I'm still alive, just haven't been in the mood to update the blog. Not much has happened, except the summer is closing in, the trees are green, the grass is growing, and there's pollen everywhere. This is a season when I'm especially happy not being allergic to pollen.
I've been looking at apartments lately, I've about had enough of living in a small one room efficiency, a two bedroom apartment with a decent kitchen and living room would be a nice thing to find. Since I'm not yet desperate, I'm also paying attention to the location and surroundings of the future home. I don't want to live in a concrete jungle, and I want a fairly well stocked store nearby, within walking distance. It should also have good public transport to downtown Helsinki, and to two of the company offices where I usually go.
These requirements pretty much limit my locations to Myyrmäki, Matinkylä, Leppävaara, and potentially Espoon keskus (not sure about this one yet). I was looking at Malminkartano and Kannelmäki as well, but for some reason I don't seem to like the areas enough to live there. Living closer to downtown Helsinki would be nice, but the 2BRs are pretty expensive over there, and you can't really have a separate home office in a 1BR.
I've almost found one, it was affordable, spacey, in a good spot and in a reasonably good shape (paint walls and get new kitchen cabinets), but unfortunately the building was in for a plumbing reconstruction, and had a good chance of containing asbestos in the insulation. That would've cost a fortune, so even if I could've had the apartment for 20% off, it still would've been expensive, as the repair costs would come too late to be included in the mortgage.
So, the search continues.

2004-05-01
2004-04-30
2004-04-20
Levi
Today is mostly cloudy, temp is slightly below freezing, and calm winds. Snow on the slopes has frozen and it's hard and smooth, a significant improvement to yesterday's slush. I'm picking up the telemark-style and today I've kept the turns pretty decent even in the steeper slopes. Mostly thanks to the good shape of the surface.
2004-04-09
Passiokonsertti Loviisassa
2004-03-19
Ylioppilaiden mielenosoitus
Listen to Sound clip.mp3.
Listen to Sound clip(02).mp3.
Tänään oli ylioppilaiden mielenosoitus opinto-oikeuden rajoittamista ja opintotuen heikentämistä vastaan. Tässä muutamia kuvia ja ääniä tapahtumasta. Mielenosoittajia oli yhteensä kymmenisentuhatta Suomen kaikista yliopistokaupungeista.
2004-03-13
Tallinn
Subscribe to:
Posts (Atom)