Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Samaa ei voi sanoa kuluvasta syys-keväästä, jota on kestänyt jo varsin kauan, ja juuri kun näytti siltä, että pääsisi vihreä nurmen ääreen katsomaan hieman pidempiä lentoratoja, alkoi pakkaskausi ja lumisade. Tätähän ei voi ihminen sietää, vaan jotain on tehtävä; siispä edessä on matka kohti vihreitä viheriöitä ja lumettomia hiekkarantoja.
Golfmatkailussa on pari pientä hankaluutta lajin juuri aloittaneelle: minne vasta-alkajan kannattaa mennä, ja miten mailat saa ehjinä perille? Ensimmäiseen kysymykseen löytyi monia hyviä vaihtoehtoja, ja arvonnan voitti yksi monista Välimeren kohteista. Toinen kysymys onkin jo hankalampi, erilaisia matkasuojia on pilvin pimein. Tarkemmin tuli tutustuttua muutamaan erilaiseen ja erihintaiseen vaihtoehtoon: Champ perusmalli, GO kaksi mallia, Ogio Monster, Wilsonin, TaylorMaden ja Titleistin kevyehköt renkaalliset matkasuojat. Yksi ongelma ilmeni heti: kukaan yhdessäkään liikkeessä ei osannut sanoa kuinka paljon suojat painavat.
Champin perusmalli vaikuttaa varsin karvattomalta karvalakilta. Vetoketjut vaikuttavat epämääräisiltä, pitkä olkahihna vaikutti äärimmäisen epäkäytännölliseltä ja heikolta, eikä bägiä saa sisään ilman apukäsiä. Suojauspuoli vaikuttaa lähinnä roiskesuojalta, mekaaninen suojaus on olematonta. Bägin saa kiinni yhdellä remmillä alapäästään. Suojasta löytyy yksi iso tasku ulkopuolella. Bägin kanssa tämä ei pysy yksin pystyssä. Painoa tällä suojalla on noin 2.5 kiloa.
GOn mallit ovat ominaisuuksiltaan lähes identtisiä, molemmat hieman paremmin pehmustettua kuin Champ. Toisessa mallissa on kantokahvat, toisessa taas saa lapaosaston paremmin kiinni pehmustetulla hässäkällä ja siinä on kaksi vetoketjustoa: iso luukku ja siitä yläosasta aukeava pienempi luukku. Molemmissa bägin saa kiinni kahdella ohuella remmillä alhaalta ja ylhäältä. Taskuja on karvalakkimallissa lähinnä ulkopinnoilla, monivetoketjumallissa pari sisätaskua. Täytettynä pystyssä pysyminen tuntuu arpapeliltä. Molemmat suojat painavat hieman alle 3 kiloa.
Ogio Monster on nimensä mukainen. Tukeva kotelointi, jossa on neljä ulkotaskua, ja kaksi puolikovaa taustalevyä pitävät bägin suojattuna. Taustalevyjen ansiosta draiverin varsinkin tuntuu olevan suojattu, sillä (ainoana löydetyistä suojista) kasattuna ja täytettynä suoja ei juurikaan painu pituussuunnassakaan kokoon. Bägin saa kiinni alhaalta ja ylhäältä kahdella perus-nailonhihnalla ja pikakliksulla, lisäksi lapaosaston saa kiedottua lisäpehmukkeisiin, jotka kiinnittyvät tarranauhalla matkasuojan yläosaan. Tukevan runkorakenteensa ansiosta koteloa on helppo käsitellä, ja pysyy tukevasti pystyssä. Ainoa miinus on suojan paino, 6.5 kg yhdistettynä bägiin, mailoihin ja kenkiin nostaa kokonaispainon 17.5 kiloon, jolloin monen lentoyhtiön 15kg bägiraja paukkuu ja lisäpainomaksua menee parin kilon verran. Tämä vaikuttaa kyllä loistavalta suojalta ainoana ruumaan menevänä matkalaukkuna viikonloppureissulle, sillä jäljellä olevaan pariin kiloon mahtuu jokunen paita ja loput tavarat kulkevat käsimatkatavarana.
Wilson, TaylorMade ja Titleist vaikuttavat lähes identtisiltä ominaisuuksiltaan: hyvä perusrakenne, kahdet kiristyshihnat sisällä, lapalisäpehmike, ja muutama tasku. Kaikki ovat painoltaan noin 3kg luokkaa. TaylorMaden laukussa on ulkoiset kiristyshihnat ja ulkotaskut, Wilson on suurin ja siinä on paras yleispehmustus, Titleistissä kaikki taskut ovat sisäpuolella. TaylorMadessa ja Wilsonissa siirtäminen rajoittuu hinaamiseen, kunnolliset kantohihnat puuttuvat. Wilsonin suuri koko ja ulkoisten kiristyshihnojen puute vaikuttaa hieman hankalasti käsiteltävältä jos sisällä on pieni kantobägi. Näistä vain Titleististä löytyy lisälapapehmike.
Mikään löydetyistä malleista ei oikein ollut täydellinen, mutta sellaisen saisi laittamalla Titleistiin ulkoiset kiristyshihnat ja laittamalla sen yläosaan pienen tausta-/kylkipanssarin suojaamaan varsia pituussuuntaisilta tärskyiltä. Ogio Monsterin tasolle ei minulla ole kuitenkaan tarvetta vielä mennä, mutta toisaalta, jos jonkun mailat maksavat useamman tuhatta euroa, ei pieni lisäpainomaksu välttämättä tunnu niin pahalta. Kovan kotelon suojakykyä Monsteristakaan ei silti saa, joten silloin on paras tehdä uusi vertailu isommista suojista.
2008-03-19
2008-03-13
Harjoittelua ja pohdintaa
Jostain syystä tuli pidempi tauko harjoitteluun, mutta ei se mitään. Putteri vaikutti yhä lämpimältä, harjoitusviheriöllä sain puttaillen keskiarvoksi 2.1 lyöntiä, chippi+putit 2.2 lyöntiä. Melkoinen ero kyllä loppusyksyn tilanteeseen, jolloin metrin päästä tulos oli keskimäärin 2.5 puttia, nyt metristä 3 puttia 25stä jäi reunalle loikoilemaan. Edes se vähäinen breikki jota harjoitusalueella on tarjota, ei sotkenut yhtä tehokkaasti putteja kuin ennen. Pinta on kyllä nopeampi kuin mikään todellinen kokemani viheriö, joten teoriassa sen vaikutuksesta hitaammilla absoluuttisilla nopeuksilla breikki tulee enemmän peliin.
Nyt odottelen kieli pitkällä tulevaa talvilomaa ja matkaa aurinkoisille golfkentille höyryävien patojen ääreen. Toivottavasti talviharjoittelu ei ole aiheuttanut mitään pahaa satunnaista slaissia tai huukkia, kun niitä ei oikein hallissa lyöden näe. Luvassa on myös jonkinlaista opetusta tai muuta vastaavaa ohjattua valmennustoimintaa, jota odotan myös mielenkiinnolla.
Ja tuosta aasinsillan kautta onkin hyvä hypätä golf-opetuksen pariin. Parin eri pron kanssa olen ehtinyt juttelemaan niitä-näitä-mukavia ja selkeästi oma hypoteesini aiheesta on varsin hyvä: jokainen ihminen näkee oman kehonsa toiminnan omalla laillaan väärin. Tästä luontainen seuraamus on, että sama neuvova mielikuva ei tuota samaa lopputulosta, jos kehonkuva on sopivasti erilainen kuin neuvovalla taholla, eikä kumpikaan tiedosta tuota eroa. Lisähypoteesini on, että kokenut, osaava pro osaa tulkita opetettavan liikkeistä tuon harhailun ja siten muuttaa tarvittaessa käyttämiään mielikuvaharjoitteita ja -fraaseja sopivaan kuhunkin opetettavaan yksilöön. Fyysisten liikesarjojen opettelussa "works for me" ei ole sopiva slogan valmentajalle, vaikka usein siltä esim. lehtiä selaillessa vaikuttaa. On kaksi täysin eri asiaa kuinka jokin asia toimii, ja kuinka siihen päästään.
Omasta nuoruudestani muistan toimeni junnuvalmentajana pesiksen parissa. Pallon heittäminen suoraan eteenpäin tarkasti yli 30 metrin päähän on hyvin yksinkertainen liikesarja ja mekaanisesti tuo suorite on varsin selkeä. Mutta koska nuorimmalla porukalla ei ollut oikeastaan minkäänlaista kokemusta pallonkäsittelystä ja heittomekaniikasta, ja oma ruumiinkuvakin oli nappulaliigalaisilla, kuten teinijunnuillakin, vähän kateissa, sopivien harjoitteiden ja mielikuvien löytäminen oli joskus työn ja tuskan takana. Samoja ongelmia oli lyönnissä: hyvä, tarkka ja kova lyönti ei perustu nopeaan käsiliikkeeseen, vaan jalkatyöhön, lantio-selkä-hartiakiertoon ja hyvään liikesarjan rytmiin. Kuulostaako tutulta? :-)
Nyt odottelen kieli pitkällä tulevaa talvilomaa ja matkaa aurinkoisille golfkentille höyryävien patojen ääreen. Toivottavasti talviharjoittelu ei ole aiheuttanut mitään pahaa satunnaista slaissia tai huukkia, kun niitä ei oikein hallissa lyöden näe. Luvassa on myös jonkinlaista opetusta tai muuta vastaavaa ohjattua valmennustoimintaa, jota odotan myös mielenkiinnolla.
Ja tuosta aasinsillan kautta onkin hyvä hypätä golf-opetuksen pariin. Parin eri pron kanssa olen ehtinyt juttelemaan niitä-näitä-mukavia ja selkeästi oma hypoteesini aiheesta on varsin hyvä: jokainen ihminen näkee oman kehonsa toiminnan omalla laillaan väärin. Tästä luontainen seuraamus on, että sama neuvova mielikuva ei tuota samaa lopputulosta, jos kehonkuva on sopivasti erilainen kuin neuvovalla taholla, eikä kumpikaan tiedosta tuota eroa. Lisähypoteesini on, että kokenut, osaava pro osaa tulkita opetettavan liikkeistä tuon harhailun ja siten muuttaa tarvittaessa käyttämiään mielikuvaharjoitteita ja -fraaseja sopivaan kuhunkin opetettavaan yksilöön. Fyysisten liikesarjojen opettelussa "works for me" ei ole sopiva slogan valmentajalle, vaikka usein siltä esim. lehtiä selaillessa vaikuttaa. On kaksi täysin eri asiaa kuinka jokin asia toimii, ja kuinka siihen päästään.
Omasta nuoruudestani muistan toimeni junnuvalmentajana pesiksen parissa. Pallon heittäminen suoraan eteenpäin tarkasti yli 30 metrin päähän on hyvin yksinkertainen liikesarja ja mekaanisesti tuo suorite on varsin selkeä. Mutta koska nuorimmalla porukalla ei ollut oikeastaan minkäänlaista kokemusta pallonkäsittelystä ja heittomekaniikasta, ja oma ruumiinkuvakin oli nappulaliigalaisilla, kuten teinijunnuillakin, vähän kateissa, sopivien harjoitteiden ja mielikuvien löytäminen oli joskus työn ja tuskan takana. Samoja ongelmia oli lyönnissä: hyvä, tarkka ja kova lyönti ei perustu nopeaan käsiliikkeeseen, vaan jalkatyöhön, lantio-selkä-hartiakiertoon ja hyvään liikesarjan rytmiin. Kuulostaako tutulta? :-)
Subscribe to:
Posts (Atom)