2005-05-05

Budapest

Illalla, tahi oikeammin yöllä palasimme Budapestiin keikan jälkeen. Päästyämme majoitukseen osa meistä tallusti ylös Citadellille katsomaan öistä kaupunkia korkeuksista, hyvältä näyttää. Täällä on vielä hieman lämpimämpi kuin ennustettu eikä ainakaan vielä sada, mutta kylmenemään päin on selvästi ja pohjoisessa siintää jo suuria pilviä.
Majamme on Budan puolella noin kilometrin tai alle päässä tonavasta, linnan ja citadellin välimaastossa. Täältä on varsin helppo päästä keskustaan, bussipysäkki on suoraan hotellin kohdalla.
Kohta on aika suunnata kauas pohjoiseen rajaseudulle, Esztergomiin. Melkoista rajatiedettä tämä kiertue, eiliseltä keikkapaikalta oli 12km Serbiaan.

2005-05-04

Nyt nappaa...

Keikkaan muutamia tunteja, helle alkaa hellittää. Tänään on puolipilvistä, lämpöä noin hieman reilut 20. Pieni sekstetti kävi hierottavana, 1500HUF puolesta tunnista. Nyt nautimme mukavasta ilmasta ja rennosta olostamme. Läheisessä sörözössä 'coca-cola' ja käsiliikkeet palkitsivat yhden sopraanomme 2 litran pullolla ison lasillisen sijaan; bassot ovat jo oppineen tilaamaan olutta katu-uskottavalla tyylillä.

Szeged, toinen päivä ja ilta


Kuumaa, hyvin kuumaa.
Tänään kävimme harjoittelemassa huomisessa keikkakirkossa, Matyas templomissa.
Illalla koko kaupunki raikaa, välillä hyvin, välillä jotenkin toisin. 'hän kulkevi kuin yli kukkien...'

2005-05-03

Szeged


Ruokaa odotellessa. Iso tuoppi paikallista 270HUF, eli noin 1.1 euroa. Paikallinen ruokatarjonta vaikuttaa Pohjois-Karjala -projektin varoittavalta esimerkiltä: potkaa, makkaraa, paahdettua laardia ja voilla liukastetuja mykyjä. Ja tämä yhdessä annoksessa. Ainoa vihreä oli pieni pala persiljaa. Lisää ruokakuvia matkan jälkeen.
On se kaunista kun iso mies itkee ruoan maun vuoksi onnenkyyneliä.

Täydennys 9.5.2005:
Kuvassa näkyvä ruoka on "Hand of pork with sour cabbage and smoke sausage", eli potkaa paloina, savumakkaraa, sekä hapankaalia, johon oli lisätty paprikaa ja kermaa. Annoskoko oli varsin runsas, ellei jopa ylitsevuotava.

2005-05-02

matkalla kohti kaakkoa


Listen to Matkatunnelmaa.mp3.
'ja mä oikea laulaja oisin!' sekä oheinen ikivihreä viisu muiden muassa vauhdittavat matkaa keikkabussissa E75/M5 motarilla kohti Szegediä.
Paikallinen maaseutu on vihreää ja rypsi kukkii.

Budapest Ferihegy


Kone on laskeutunut. Aurinko paistaa, lämmin on. Onneksi varustus on sen kylmimmän sääennusteen mukaan, eikä toteutuneen lämpimän mukaan. Nyt pitää odotella toista osaa kuorosta, eli suorittaa pari tuntia turisteilua Budassa.

2005-05-01

wappu, osa 3


Ullikselle alkaa kertyä jo pikkuhiljaa väkeä.