Vihdoin kotona

Kiireetön erämaa on nyt vain muisto, ja säntäilevä, ihmisiä täynnä oleva Helsinki taas vaatimassa huomiotani. Kivaa oli, vaikka välillä hieman rankkaakin, mutta uusiksi pitää ottaa vielä monta kertaa.

Nyt edessä on paluu arkeen, kaikenlaista postia on jo ehtinyt kertyä loman aikana, niin paperisena kuin sähköisenäkin. Rapaantuneet varusteetkin pitäisi huoltaa, ja useita muita pieniä rästiintyneitä hommia. Kai sitä näistä selviää, kun selvisi Käsivarren erämaistakin.

Lisää muisteloita ja muuta seuraavien parin kolmen viikon ajan ainakin, kun joskus saan vaelluksen kuvasaaliin käytyä läpi ja koottua panoraamaotokset.

Paluumatka menossa

Noustuamme Duoljehuippujen viereiselle ylängölle avautui upea näkymä lounaassa oleville lumihuippuisille tuntureille. Eilen kävin huiputtamassa Saivaaran, jonka tuuliselta laelta oli upeat näkymät.
Eilinen navakka tuuli on vaihtunut tyyneen ja pikkupakkaseen.
Nyt istun lämpiävässä autossa väsyneenä, mutta sitäkin onnellisempana. Reissun kruunasi vielä lopussa peilityynen Tsahkaljärven pinnasta heijastuva Saana ilta-auringossa.

Meekon tupa

Kengät ovat kuivumassa kaminan lämmössä. Tuvan ikkunista mainiot näkymät Meekon pahdalle ja Saivaaralle. Helpossa maastossa eteneminen oli tänään nopeaa, ja jos varpaat ja nilkat eivät olisi rikki Salmikurun jäljiltä, olisi iltapäivällä voinut jatkaa Pihtsusjärvelle ja siitä Haltille. Nyt taitaa jäädä Saivaaran huiputukseksi, hyvä jos Pihtsuskönkäällekään ehdimme tällä kertaa.
Oppia ikä kaikki, monia arvokkaita kokemuksia ensikertaa varten on kertynyt vyön alle, vaikkei vyötä olekaan. Vielä kun keksisi miten näitä viestejä saisi reaaliaikaisemmin liikkeelle, eikä kahden tunnin kapuamisen jälkeen.

Siellä se Halti on

Sää ja kunto alkavat vihjata, että huomenna aamulla taitaa olla edessä 8.5km kevyt-varustuksella tehtävä Haltin huiputus ja iltapäivällä samanlainen matka takaisin Pihtsusjärven autiotuvalle.
Matkalla tänne tuli ihailuta lähempää Meekonpahtaa ja Vuomakasjoen kuohuja. Suomen suurin vesiputous, Pihtsusköngäs, oli upea ja Pihtsusjärvi tuntuu kylmältä. Gieddecohkka kohoaa komeana järven pohjoispäässä ja sen takana pilven sisällä asustaa Halti. Kuvassa Halti on oikeassa laidassa olevan opasviitan yläpuolella ja Gieddecohkka täyttää vasemman puolen. Hieman ennen kuvan ottoa pilviverho rakoili hetkellisesti ja näimme lähemmän huipun ja pienet lumilämpäreet sen koillisrinteellä.
Ihmisiä ei juuri ole tullut vastaan, Kuonjarjoella yöpyi yksi toiseen suuntan menevä saksalaismies ja Meekon autiotuvalta oli juuri poistumassa yksi suomalainen vaeltaja, joka kertoi yrittäneensä moneen kertaan talvella Haltille Saanalta ja takaisin alle 10 tunnin. Tavoite on kuulemma yhä saavuttamatta, lyhin menohiihto on ollut 6h huipulle, mutta paluusuuntaan sää heikkeni nopeasti.
Päivitykset taitavat tulla melko satunnaisesti kun kenttää ei ole, aikaleimatkin taitavat olla mitä sattuu, kun en muistaakseni ollut varautunut näin viivästyneisiin viestin lähetyksiin. Tämän kirjoitin 27.9. noin klo 1800.

Huippu lähestyy

Tuo vähemmän taivasta vaaleampi viiru on Haltin lumipeitteinen huippu. Matkaa vielä noin 2 km.
Saa nähdä miten käy, ovatko kivet liian liukkaita nousta.

(merkkikonversiot korjattu 3.10.)

klo 11.18

Lumiosuus lähellä jo. Korkeutta noin 1100m.

Huipulla tuulee!

Klo 12.10 saavutimme Suomen katon, Haltin huipun. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kaikki alapuolellamme oleva vaan on pilvien alla.
78061 kuittaa.