2003-02-05

pahat leffat

Nyt pitkään mainostettu Pahat Pojat -leffa on sitten tullut nähtyä. Teknisesti leffa oli hyvä, kuvanlaatu, värit, sommittelu ja äänet toimivat koko leffan ajan niinkuin pitääkin.
Mutta jotain jäi silti kaipaamaan, ja turhapuro-flashback oli rasittava, mutta onneksi siihen tottui. Frazen oli ainoa joka osasi näytellä, ellei roolihahmojen kuulunutkin olla töksähteleviä ja täysin ilmeettömiä harmaita varjoja oikeista ihmisistä. Jopa suomalaisissa mäkihyppääjissä on enemmän virnettä hyvän suorituksen jälkeen kuin näissä veijareissa.

Spoilerivaroitus, jos luet pidemmälle.

Leffa alkoi std leffaperheväkivallalla, suomalaisella sirppi-höysteellä. Heti tehtiin selväksi ettei päähenkilöiden kohdalla ole kyse hengenjättiläisistä vaan jostain muusta.
Perheenpäänä Uuno Turhapuro, eikun siis Vesa-Matti Loiri oli varsin huono, ellen jopa sanoisi. Pojat eivät tehneet minuun kovin suurta säväystä, joskin se voi johtua siitä etten ole ihastunut Peter Franzenin vatsalihaksiin niinkuin takanani istunut teinintyttö.
Jotenkin näyttelijäsuorituksia himmensi mm sekin kohta kun tyttö kertoo ettei kukaan oo ennen katsonut silmiin vaan rintoihin, ja vastapäätä istuva tähtinäyttelijämme ei saa nostettua katsettaan edes kaulan korkeudelle.
Paljonparjattu koirantappokohtaus ei mielestäni ollut kohun arvoinen sinällään, verinen halko tietty saattaa järkyttää joitain, mutta Loirin iskut olivat kovin turhauttavaa katseltavaa.
Leffan loppu oli tuskastuttava, voi vain arvata miten pahasti katsojia voi aliarvioida. Tästä huonommaksi ei näkemistäni leffoista ole mennyt kuin Minä ja Morrison.

No comments:

Post a Comment