2008-08-01

Sokea kana ilman jyviä

Porvoon kentällä aamukierroksella Marian kanssa alkoi hieman epävakaan
sääennusteen uhatessa ukkoskuuroilla. Lisäksi odoteltavana oli osittainen
auringonpimennys. Viimekerralla kenttä oli sateen jäljiltä lainehtiva,
tilapäisen veden ja vesiesteen rajan erotti vain vesiesteiden paalujen
perusteella. Tällä kertaa kenttä oli kuivempi, ja aikainen lähtöaika varmisti
ettei pimeyskään pääse yllättämään kesken kierroksen. Etu-9n jälkeen päivitetty
säätiedote kertoi ukkoskuurojen olevan vielä sen verran kaukana, ettei niistä
ole uhkaa. Kenttä oli hyvässä kunnossa, mutta väylänurmi on pystyä ja pinta
niin pehmeä, etten onnistunut kertaakaan lyömään kunnollista spinniä palloon.
Tämä teki lähestymiset vaikeaksi, sillä vaikka pallon sai alle 100 metristä
griinin etuosaan alas, ei se juuri koskaan pysähtynyt ajoissa, vaan valui
griinin perille tai jopa ulos. Varsinkin etuosassa olevalle lipulle chipatessa
griinien kummallinen pinta ja väylän pehmeys olivat turhauttavia.

Vielä kammottavampia olivat lukuisat umpisokkoavaukset, joissa ei ollut
aavistustakaan siitä, mihin suuntaan ja kuinka kaukana väylä kiertyy vaikka
kävi edessä olevan kummun päällä katsomassa.  Erityisesti 4, 6, 11, 12 sekä
jossain määrin 10 ja 15 olivat todella turhauttavia avata. Kaikkiaan kenttä
tuntui olevan suunniteltu ja trimmattu punaiselta tiiltä kauhoville kuin
keltaiselta tiiltä ja sääntöä 14-1 noudattaen (palloa on lyötävä kunnolla)
pelaaville.

No comments:

Post a Comment