Vuoden ensimmäinen käynti kentällä on takana ja mitenkään erityisen karmivan pahalta ei näytä. PB:na meni omaan händäriini, vaikka yhdeltä väylältä ei tullut tulosta pallon kadottua keskelle väylää. Koko flaitti näki hyvin kuinka pallo tuli alas hieman ennen griiniä keskelle tasaista väylää ja otti pienen pompun suoraan eteenpäin. Sen jälkeen ko. palloa ei sitten näkynytkään, neljä muuta palloa tosin löytyi etsinnän tuloksena. Pian voisikin lähteä kiertämään seuraavan kierroksen, josko tänä vuonna ehtisi kävellä kentän ympäri hieman viime kautta säännöllisemmin.
Lisäksi tein eilen melkoisen kulttuuriteon, pesin mailojeni gripit. Tällä kaudella pitää muistaa suorittaa tuo ylläpitotoimenpide hieman useammin, samoin lapojen urat yritän muistaa pitää puhtaana mudasta. Täksi kaudeksi vaihdoin hieman pehmoisempiin palloihin kuin viimekaudella ja ainakin alustavasti lähipelituntuma on parantunut. Pitkät lyönnit ovat ehkä hieman lyhyempiä, mutta ainakin toistaiseksi tälläkin pallolla hieman reilut 250m (rullineen) draivini pitäisi olla pituutensa puolesta riittävä, kunhan saisi tarkkuutta lisää, eli eliminoitua puoli-satunnaisen pahan slaissin.
2008-04-17
2008-04-03
Belek
Elämäni ensimmäinen golf-matka on nyt takana. Mailat säilyivät ehjinä, tuloskortteja täyttyi ja muutenkin oli mukavaa. Titleistin matkasuoja osoittautui toimivaksi ratkaisuksi, kengät kulkivat mukavasti suojan sisäpuolella omissa taskuissaan ja sitä oli helppo kuljetella pitkin lentokenttiä.
Pelit sujuivat vaihtelevasti. Yksi kierros meni jopa 12 lyöntiä alle oman tasoituksen, vaikkei sillä kierroksella onnistunut yksikään lyönti tiiauspaikalta. Yleisesti ottaen koko viikon saldo oli hieman eriskummallinen, mutta kuvaa lähipeliin keskittynyttä talvitreeniä: koko viikon aikana kolmen tai useamman putin griinejä kertyi seitsemän. Osasyynsä toki tuo vaihteleva lyöntitaso kentällä, varsin moni väylä oli muotoa avaus tiiltä 30m, väylälyönti tai kaksi, chippi tai putti, putti.
Rangella löytyi oppitunnin kautta vähän lisää varmuutta rautoihin ja puihin, pari isompaa säätöäkin tuli otettua vastaan. Lähipelialueet olivat hyviä, kolme erillistä treeniviheriötä; puttailuun, chippailuun ja bunkkerilyönteihin oli kuhunkin omansa. Nyt onkin hyvä odotella, että kotikenttä aukeaa ja vuoden kierrokset lähtevät käyntiin.
Pelit sujuivat vaihtelevasti. Yksi kierros meni jopa 12 lyöntiä alle oman tasoituksen, vaikkei sillä kierroksella onnistunut yksikään lyönti tiiauspaikalta. Yleisesti ottaen koko viikon saldo oli hieman eriskummallinen, mutta kuvaa lähipeliin keskittynyttä talvitreeniä: koko viikon aikana kolmen tai useamman putin griinejä kertyi seitsemän. Osasyynsä toki tuo vaihteleva lyöntitaso kentällä, varsin moni väylä oli muotoa avaus tiiltä 30m, väylälyönti tai kaksi, chippi tai putti, putti.
Rangella löytyi oppitunnin kautta vähän lisää varmuutta rautoihin ja puihin, pari isompaa säätöäkin tuli otettua vastaan. Lähipelialueet olivat hyviä, kolme erillistä treeniviheriötä; puttailuun, chippailuun ja bunkkerilyönteihin oli kuhunkin omansa. Nyt onkin hyvä odotella, että kotikenttä aukeaa ja vuoden kierrokset lähtevät käyntiin.
2008-03-19
Suojasäätä odotellessa
Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Samaa ei voi sanoa kuluvasta syys-keväästä, jota on kestänyt jo varsin kauan, ja juuri kun näytti siltä, että pääsisi vihreä nurmen ääreen katsomaan hieman pidempiä lentoratoja, alkoi pakkaskausi ja lumisade. Tätähän ei voi ihminen sietää, vaan jotain on tehtävä; siispä edessä on matka kohti vihreitä viheriöitä ja lumettomia hiekkarantoja.
Golfmatkailussa on pari pientä hankaluutta lajin juuri aloittaneelle: minne vasta-alkajan kannattaa mennä, ja miten mailat saa ehjinä perille? Ensimmäiseen kysymykseen löytyi monia hyviä vaihtoehtoja, ja arvonnan voitti yksi monista Välimeren kohteista. Toinen kysymys onkin jo hankalampi, erilaisia matkasuojia on pilvin pimein. Tarkemmin tuli tutustuttua muutamaan erilaiseen ja erihintaiseen vaihtoehtoon: Champ perusmalli, GO kaksi mallia, Ogio Monster, Wilsonin, TaylorMaden ja Titleistin kevyehköt renkaalliset matkasuojat. Yksi ongelma ilmeni heti: kukaan yhdessäkään liikkeessä ei osannut sanoa kuinka paljon suojat painavat.
Champin perusmalli vaikuttaa varsin karvattomalta karvalakilta. Vetoketjut vaikuttavat epämääräisiltä, pitkä olkahihna vaikutti äärimmäisen epäkäytännölliseltä ja heikolta, eikä bägiä saa sisään ilman apukäsiä. Suojauspuoli vaikuttaa lähinnä roiskesuojalta, mekaaninen suojaus on olematonta. Bägin saa kiinni yhdellä remmillä alapäästään. Suojasta löytyy yksi iso tasku ulkopuolella. Bägin kanssa tämä ei pysy yksin pystyssä. Painoa tällä suojalla on noin 2.5 kiloa.
GOn mallit ovat ominaisuuksiltaan lähes identtisiä, molemmat hieman paremmin pehmustettua kuin Champ. Toisessa mallissa on kantokahvat, toisessa taas saa lapaosaston paremmin kiinni pehmustetulla hässäkällä ja siinä on kaksi vetoketjustoa: iso luukku ja siitä yläosasta aukeava pienempi luukku. Molemmissa bägin saa kiinni kahdella ohuella remmillä alhaalta ja ylhäältä. Taskuja on karvalakkimallissa lähinnä ulkopinnoilla, monivetoketjumallissa pari sisätaskua. Täytettynä pystyssä pysyminen tuntuu arpapeliltä. Molemmat suojat painavat hieman alle 3 kiloa.
Ogio Monster on nimensä mukainen. Tukeva kotelointi, jossa on neljä ulkotaskua, ja kaksi puolikovaa taustalevyä pitävät bägin suojattuna. Taustalevyjen ansiosta draiverin varsinkin tuntuu olevan suojattu, sillä (ainoana löydetyistä suojista) kasattuna ja täytettynä suoja ei juurikaan painu pituussuunnassakaan kokoon. Bägin saa kiinni alhaalta ja ylhäältä kahdella perus-nailonhihnalla ja pikakliksulla, lisäksi lapaosaston saa kiedottua lisäpehmukkeisiin, jotka kiinnittyvät tarranauhalla matkasuojan yläosaan. Tukevan runkorakenteensa ansiosta koteloa on helppo käsitellä, ja pysyy tukevasti pystyssä. Ainoa miinus on suojan paino, 6.5 kg yhdistettynä bägiin, mailoihin ja kenkiin nostaa kokonaispainon 17.5 kiloon, jolloin monen lentoyhtiön 15kg bägiraja paukkuu ja lisäpainomaksua menee parin kilon verran. Tämä vaikuttaa kyllä loistavalta suojalta ainoana ruumaan menevänä matkalaukkuna viikonloppureissulle, sillä jäljellä olevaan pariin kiloon mahtuu jokunen paita ja loput tavarat kulkevat käsimatkatavarana.
Wilson, TaylorMade ja Titleist vaikuttavat lähes identtisiltä ominaisuuksiltaan: hyvä perusrakenne, kahdet kiristyshihnat sisällä, lapalisäpehmike, ja muutama tasku. Kaikki ovat painoltaan noin 3kg luokkaa. TaylorMaden laukussa on ulkoiset kiristyshihnat ja ulkotaskut, Wilson on suurin ja siinä on paras yleispehmustus, Titleistissä kaikki taskut ovat sisäpuolella. TaylorMadessa ja Wilsonissa siirtäminen rajoittuu hinaamiseen, kunnolliset kantohihnat puuttuvat. Wilsonin suuri koko ja ulkoisten kiristyshihnojen puute vaikuttaa hieman hankalasti käsiteltävältä jos sisällä on pieni kantobägi. Näistä vain Titleististä löytyy lisälapapehmike.
Mikään löydetyistä malleista ei oikein ollut täydellinen, mutta sellaisen saisi laittamalla Titleistiin ulkoiset kiristyshihnat ja laittamalla sen yläosaan pienen tausta-/kylkipanssarin suojaamaan varsia pituussuuntaisilta tärskyiltä. Ogio Monsterin tasolle ei minulla ole kuitenkaan tarvetta vielä mennä, mutta toisaalta, jos jonkun mailat maksavat useamman tuhatta euroa, ei pieni lisäpainomaksu välttämättä tunnu niin pahalta. Kovan kotelon suojakykyä Monsteristakaan ei silti saa, joten silloin on paras tehdä uusi vertailu isommista suojista.
Golfmatkailussa on pari pientä hankaluutta lajin juuri aloittaneelle: minne vasta-alkajan kannattaa mennä, ja miten mailat saa ehjinä perille? Ensimmäiseen kysymykseen löytyi monia hyviä vaihtoehtoja, ja arvonnan voitti yksi monista Välimeren kohteista. Toinen kysymys onkin jo hankalampi, erilaisia matkasuojia on pilvin pimein. Tarkemmin tuli tutustuttua muutamaan erilaiseen ja erihintaiseen vaihtoehtoon: Champ perusmalli, GO kaksi mallia, Ogio Monster, Wilsonin, TaylorMaden ja Titleistin kevyehköt renkaalliset matkasuojat. Yksi ongelma ilmeni heti: kukaan yhdessäkään liikkeessä ei osannut sanoa kuinka paljon suojat painavat.
Champin perusmalli vaikuttaa varsin karvattomalta karvalakilta. Vetoketjut vaikuttavat epämääräisiltä, pitkä olkahihna vaikutti äärimmäisen epäkäytännölliseltä ja heikolta, eikä bägiä saa sisään ilman apukäsiä. Suojauspuoli vaikuttaa lähinnä roiskesuojalta, mekaaninen suojaus on olematonta. Bägin saa kiinni yhdellä remmillä alapäästään. Suojasta löytyy yksi iso tasku ulkopuolella. Bägin kanssa tämä ei pysy yksin pystyssä. Painoa tällä suojalla on noin 2.5 kiloa.
GOn mallit ovat ominaisuuksiltaan lähes identtisiä, molemmat hieman paremmin pehmustettua kuin Champ. Toisessa mallissa on kantokahvat, toisessa taas saa lapaosaston paremmin kiinni pehmustetulla hässäkällä ja siinä on kaksi vetoketjustoa: iso luukku ja siitä yläosasta aukeava pienempi luukku. Molemmissa bägin saa kiinni kahdella ohuella remmillä alhaalta ja ylhäältä. Taskuja on karvalakkimallissa lähinnä ulkopinnoilla, monivetoketjumallissa pari sisätaskua. Täytettynä pystyssä pysyminen tuntuu arpapeliltä. Molemmat suojat painavat hieman alle 3 kiloa.
Ogio Monster on nimensä mukainen. Tukeva kotelointi, jossa on neljä ulkotaskua, ja kaksi puolikovaa taustalevyä pitävät bägin suojattuna. Taustalevyjen ansiosta draiverin varsinkin tuntuu olevan suojattu, sillä (ainoana löydetyistä suojista) kasattuna ja täytettynä suoja ei juurikaan painu pituussuunnassakaan kokoon. Bägin saa kiinni alhaalta ja ylhäältä kahdella perus-nailonhihnalla ja pikakliksulla, lisäksi lapaosaston saa kiedottua lisäpehmukkeisiin, jotka kiinnittyvät tarranauhalla matkasuojan yläosaan. Tukevan runkorakenteensa ansiosta koteloa on helppo käsitellä, ja pysyy tukevasti pystyssä. Ainoa miinus on suojan paino, 6.5 kg yhdistettynä bägiin, mailoihin ja kenkiin nostaa kokonaispainon 17.5 kiloon, jolloin monen lentoyhtiön 15kg bägiraja paukkuu ja lisäpainomaksua menee parin kilon verran. Tämä vaikuttaa kyllä loistavalta suojalta ainoana ruumaan menevänä matkalaukkuna viikonloppureissulle, sillä jäljellä olevaan pariin kiloon mahtuu jokunen paita ja loput tavarat kulkevat käsimatkatavarana.
Wilson, TaylorMade ja Titleist vaikuttavat lähes identtisiltä ominaisuuksiltaan: hyvä perusrakenne, kahdet kiristyshihnat sisällä, lapalisäpehmike, ja muutama tasku. Kaikki ovat painoltaan noin 3kg luokkaa. TaylorMaden laukussa on ulkoiset kiristyshihnat ja ulkotaskut, Wilson on suurin ja siinä on paras yleispehmustus, Titleistissä kaikki taskut ovat sisäpuolella. TaylorMadessa ja Wilsonissa siirtäminen rajoittuu hinaamiseen, kunnolliset kantohihnat puuttuvat. Wilsonin suuri koko ja ulkoisten kiristyshihnojen puute vaikuttaa hieman hankalasti käsiteltävältä jos sisällä on pieni kantobägi. Näistä vain Titleististä löytyy lisälapapehmike.
Mikään löydetyistä malleista ei oikein ollut täydellinen, mutta sellaisen saisi laittamalla Titleistiin ulkoiset kiristyshihnat ja laittamalla sen yläosaan pienen tausta-/kylkipanssarin suojaamaan varsia pituussuuntaisilta tärskyiltä. Ogio Monsterin tasolle ei minulla ole kuitenkaan tarvetta vielä mennä, mutta toisaalta, jos jonkun mailat maksavat useamman tuhatta euroa, ei pieni lisäpainomaksu välttämättä tunnu niin pahalta. Kovan kotelon suojakykyä Monsteristakaan ei silti saa, joten silloin on paras tehdä uusi vertailu isommista suojista.
2008-03-13
Harjoittelua ja pohdintaa
Jostain syystä tuli pidempi tauko harjoitteluun, mutta ei se mitään. Putteri vaikutti yhä lämpimältä, harjoitusviheriöllä sain puttaillen keskiarvoksi 2.1 lyöntiä, chippi+putit 2.2 lyöntiä. Melkoinen ero kyllä loppusyksyn tilanteeseen, jolloin metrin päästä tulos oli keskimäärin 2.5 puttia, nyt metristä 3 puttia 25stä jäi reunalle loikoilemaan. Edes se vähäinen breikki jota harjoitusalueella on tarjota, ei sotkenut yhtä tehokkaasti putteja kuin ennen. Pinta on kyllä nopeampi kuin mikään todellinen kokemani viheriö, joten teoriassa sen vaikutuksesta hitaammilla absoluuttisilla nopeuksilla breikki tulee enemmän peliin.
Nyt odottelen kieli pitkällä tulevaa talvilomaa ja matkaa aurinkoisille golfkentille höyryävien patojen ääreen. Toivottavasti talviharjoittelu ei ole aiheuttanut mitään pahaa satunnaista slaissia tai huukkia, kun niitä ei oikein hallissa lyöden näe. Luvassa on myös jonkinlaista opetusta tai muuta vastaavaa ohjattua valmennustoimintaa, jota odotan myös mielenkiinnolla.
Ja tuosta aasinsillan kautta onkin hyvä hypätä golf-opetuksen pariin. Parin eri pron kanssa olen ehtinyt juttelemaan niitä-näitä-mukavia ja selkeästi oma hypoteesini aiheesta on varsin hyvä: jokainen ihminen näkee oman kehonsa toiminnan omalla laillaan väärin. Tästä luontainen seuraamus on, että sama neuvova mielikuva ei tuota samaa lopputulosta, jos kehonkuva on sopivasti erilainen kuin neuvovalla taholla, eikä kumpikaan tiedosta tuota eroa. Lisähypoteesini on, että kokenut, osaava pro osaa tulkita opetettavan liikkeistä tuon harhailun ja siten muuttaa tarvittaessa käyttämiään mielikuvaharjoitteita ja -fraaseja sopivaan kuhunkin opetettavaan yksilöön. Fyysisten liikesarjojen opettelussa "works for me" ei ole sopiva slogan valmentajalle, vaikka usein siltä esim. lehtiä selaillessa vaikuttaa. On kaksi täysin eri asiaa kuinka jokin asia toimii, ja kuinka siihen päästään.
Omasta nuoruudestani muistan toimeni junnuvalmentajana pesiksen parissa. Pallon heittäminen suoraan eteenpäin tarkasti yli 30 metrin päähän on hyvin yksinkertainen liikesarja ja mekaanisesti tuo suorite on varsin selkeä. Mutta koska nuorimmalla porukalla ei ollut oikeastaan minkäänlaista kokemusta pallonkäsittelystä ja heittomekaniikasta, ja oma ruumiinkuvakin oli nappulaliigalaisilla, kuten teinijunnuillakin, vähän kateissa, sopivien harjoitteiden ja mielikuvien löytäminen oli joskus työn ja tuskan takana. Samoja ongelmia oli lyönnissä: hyvä, tarkka ja kova lyönti ei perustu nopeaan käsiliikkeeseen, vaan jalkatyöhön, lantio-selkä-hartiakiertoon ja hyvään liikesarjan rytmiin. Kuulostaako tutulta? :-)
Nyt odottelen kieli pitkällä tulevaa talvilomaa ja matkaa aurinkoisille golfkentille höyryävien patojen ääreen. Toivottavasti talviharjoittelu ei ole aiheuttanut mitään pahaa satunnaista slaissia tai huukkia, kun niitä ei oikein hallissa lyöden näe. Luvassa on myös jonkinlaista opetusta tai muuta vastaavaa ohjattua valmennustoimintaa, jota odotan myös mielenkiinnolla.
Ja tuosta aasinsillan kautta onkin hyvä hypätä golf-opetuksen pariin. Parin eri pron kanssa olen ehtinyt juttelemaan niitä-näitä-mukavia ja selkeästi oma hypoteesini aiheesta on varsin hyvä: jokainen ihminen näkee oman kehonsa toiminnan omalla laillaan väärin. Tästä luontainen seuraamus on, että sama neuvova mielikuva ei tuota samaa lopputulosta, jos kehonkuva on sopivasti erilainen kuin neuvovalla taholla, eikä kumpikaan tiedosta tuota eroa. Lisähypoteesini on, että kokenut, osaava pro osaa tulkita opetettavan liikkeistä tuon harhailun ja siten muuttaa tarvittaessa käyttämiään mielikuvaharjoitteita ja -fraaseja sopivaan kuhunkin opetettavaan yksilöön. Fyysisten liikesarjojen opettelussa "works for me" ei ole sopiva slogan valmentajalle, vaikka usein siltä esim. lehtiä selaillessa vaikuttaa. On kaksi täysin eri asiaa kuinka jokin asia toimii, ja kuinka siihen päästään.
Omasta nuoruudestani muistan toimeni junnuvalmentajana pesiksen parissa. Pallon heittäminen suoraan eteenpäin tarkasti yli 30 metrin päähän on hyvin yksinkertainen liikesarja ja mekaanisesti tuo suorite on varsin selkeä. Mutta koska nuorimmalla porukalla ei ollut oikeastaan minkäänlaista kokemusta pallonkäsittelystä ja heittomekaniikasta, ja oma ruumiinkuvakin oli nappulaliigalaisilla, kuten teinijunnuillakin, vähän kateissa, sopivien harjoitteiden ja mielikuvien löytäminen oli joskus työn ja tuskan takana. Samoja ongelmia oli lyönnissä: hyvä, tarkka ja kova lyönti ei perustu nopeaan käsiliikkeeseen, vaan jalkatyöhön, lantio-selkä-hartiakiertoon ja hyvään liikesarjan rytmiin. Kuulostaako tutulta? :-)
2008-02-14
First flight
No, wait, 'twas supposed to be first light!
These new entries seem to be coming up with an alarming speed this year, the first quartile isn't over yet and already a second blog post. Anyhow, last night the weather was pretty clear and dark although a bit windy, so it was time to go out and see the world thru a new and inexpensive 102/1000mm refractor.
O'boy, and see I did. A bit of gazing in the gale force winds revealed a shaking disk that didn't diminish into a point, most likely Mars if I did my math and pointing correctly. I also got to see the Great Orion nebula in all the grayness of low light stargazing. And took a few shots of the moon thru the scope with a hand held camera, as my T2-rings haven't arrived yet.
With the shortest (10mm) ocular plus 2x Barlow the Moon was shaking in the wind, but the few moments of good seeing were astonishing, like hovering a few hundred km above a rolling lunar surface. No wonder people get so carried away with astronomy even as a hobby. I can hardly wait for a high pressure to park itself here and bring calm, clear and cold skies. Especially if the T2-ring would be here, so I could learn more about this thing called astrophotography. A few more skills are still on the to-learn list, such as learning the constellations and star hopping to find the dim deep sky objects with more than just random chance.
Other things that I have planned is to finally update the blog-engine from this ancient MT to something more recent, such as Wordpress or a newer version of MT. Main requirements are ease of use, easy integration with Gallery2 and possibility to update from cellphone with an MMS or e-mail.
These new entries seem to be coming up with an alarming speed this year, the first quartile isn't over yet and already a second blog post. Anyhow, last night the weather was pretty clear and dark although a bit windy, so it was time to go out and see the world thru a new and inexpensive 102/1000mm refractor.
Mare Serenitatis
O'boy, and see I did. A bit of gazing in the gale force winds revealed a shaking disk that didn't diminish into a point, most likely Mars if I did my math and pointing correctly. I also got to see the Great Orion nebula in all the grayness of low light stargazing. And took a few shots of the moon thru the scope with a hand held camera, as my T2-rings haven't arrived yet.
With the shortest (10mm) ocular plus 2x Barlow the Moon was shaking in the wind, but the few moments of good seeing were astonishing, like hovering a few hundred km above a rolling lunar surface. No wonder people get so carried away with astronomy even as a hobby. I can hardly wait for a high pressure to park itself here and bring calm, clear and cold skies. Especially if the T2-ring would be here, so I could learn more about this thing called astrophotography. A few more skills are still on the to-learn list, such as learning the constellations and star hopping to find the dim deep sky objects with more than just random chance.
Other things that I have planned is to finally update the blog-engine from this ancient MT to something more recent, such as Wordpress or a newer version of MT. Main requirements are ease of use, easy integration with Gallery2 and possibility to update from cellphone with an MMS or e-mail.
2008-02-05
Pientä puutyötä
Kaikkea sitä ihminen tekeekin, kuten alustan printterille, kun kaupasta ei löytynyt sopivaa. Pintakäsittely puuttuu vielä ja hintaa on tullut varsin paljon:
- 18x400x800 pyökkilevy 10.45
- 4x parkettipyöriä a 2.75 = 11
- 16mm alumiiniputkea 2.60
- muttereita, lukkoruuveja, aluslevyjä 3.84
- ruuveja 8 kpl (evt hinta)
- Yhteensä noin 30€ plus reilu tunti puun ja alumiiniputken leikkaamista.
Tuohon kun vielä lisää jonkinlaisen pintakäsittelyn puulle, on tuon vekottimen paras kestää kunnossa ja kauan.
2008-01-31
Numeroiden historiaa
Golfin uusi sääntökirja sisältää kaikenlaista hauskaa nippelitietoa helposti muistettavassa numeerisessa muodossa, esimerkiksi reiän koko on määritelty olemaan halkaisijaltaan tasan 4 1/4 tuumaa eli 108mm, (joskin teoriassa 107.95mm olisi tarkka mitta) ja syvyydeltään vähintään 4 tuumaa (101.6mm). Pienen hakemisen jälkeen tällekin löytyi historiallinen tausta, Musselburgh'in kentällä kehitettiin ensimmäinen reiäntekokone 1829, ja sen tekemän reiän halkaisija sattui olemaan tuo 4.25". Tämän jälkeen jo vuonna 1891 R&A päätti, että kaikilla kentillä tulisi olla samankokoinen reikä, ja kun nyt joku oli mennyt moisen apulaitteen kehittämään, päätyi R&A tuohon Musselburgh'in reikäkokoon pienen rupattelutuokin jälkeen.
Mutta miksi 4.25 tuumaa? Mitään varsinaista syytä en tähän löytänyt, joskin yleinen arvaus monissa lähteissä on, että kentän tilatessa reiäntekokonetta sattui seppä käyttämään tuon kokoista lähistöllä lojuvaa putkenpätkää. Tuo kyseinen apparaatti on yhä esillä kentän klubitalolla, lähettäkää (hyvä) kuva jos käytte siellä joskus.
Entäs muita mittoja? Pari keskustelupalstaa yritti väittää, ettei tiin mitalle ole rajoituksia, mutta ainakin uudessa 2008-2011 kirjassa määritelmä sanoo, ettei tii saa olla yli 4 tuumaa (101.6mm) pitkä. Mailoille on annettu kaksi mittaa, minimipituus on 18 tuumaa (45.7cm) ja maksimi (paitsi putteri) 48 tuumaa (121.9cm). Lisäksi säännöissä ei löydy kuin viittaus "measured with any club" mailanmitan mittaamisesta. Pallon koolle on ollut kaksi vaihtoehtoa, nykyisin käytössä oleva amerikkalainen vähintään 1.680 tuumaa (42.67mm) ja enintään 1.620 unssia (45.93g), ja brittiläinen vähintään 1.620 tuumaa samalla painorajalla. Brittien pallomääritelmä tehtiin 1921, amerikkalainen pallomääritelmä julkaistiin 1931. Vuonna 1974 The Openissa käytettiin ensikerran suurempaa, 1.680 tuuman palloa ja vuonna 1990 1.680 tuumasta tuli R&An minimihalkaisija.
Lisää tarpeettomia lukuja kirjoittelen joskus kun muistan, jaksan ja/tai ehdin.
Mutta miksi 4.25 tuumaa? Mitään varsinaista syytä en tähän löytänyt, joskin yleinen arvaus monissa lähteissä on, että kentän tilatessa reiäntekokonetta sattui seppä käyttämään tuon kokoista lähistöllä lojuvaa putkenpätkää. Tuo kyseinen apparaatti on yhä esillä kentän klubitalolla, lähettäkää (hyvä) kuva jos käytte siellä joskus.
Entäs muita mittoja? Pari keskustelupalstaa yritti väittää, ettei tiin mitalle ole rajoituksia, mutta ainakin uudessa 2008-2011 kirjassa määritelmä sanoo, ettei tii saa olla yli 4 tuumaa (101.6mm) pitkä. Mailoille on annettu kaksi mittaa, minimipituus on 18 tuumaa (45.7cm) ja maksimi (paitsi putteri) 48 tuumaa (121.9cm). Lisäksi säännöissä ei löydy kuin viittaus "measured with any club" mailanmitan mittaamisesta. Pallon koolle on ollut kaksi vaihtoehtoa, nykyisin käytössä oleva amerikkalainen vähintään 1.680 tuumaa (42.67mm) ja enintään 1.620 unssia (45.93g), ja brittiläinen vähintään 1.620 tuumaa samalla painorajalla. Brittien pallomääritelmä tehtiin 1921, amerikkalainen pallomääritelmä julkaistiin 1931. Vuonna 1974 The Openissa käytettiin ensikerran suurempaa, 1.680 tuuman palloa ja vuonna 1990 1.680 tuumasta tuli R&An minimihalkaisija.
Lisää tarpeettomia lukuja kirjoittelen joskus kun muistan, jaksan ja/tai ehdin.
Subscribe to:
Posts (Atom)