2008-06-29

Kesäsäässä

Leppoisa iltapäiväkierros Marian ja Alin kanssa alkoi varsin mukavasti bogilla, kakkosväylällä kaksi kertaa peräkkäin pallo karkasi chipatessa reilusti oikealle, onneksi siellä oli vielä repairia, ja pääsi jatkamaan suht mukavasta paikasta. Etu-9:llä pääsin kaksi kertaa pariin, pitkään kummitellut pitkähkö kevyeen ylämäkeen pelattava par-3 antautui vihdoin, ja 9:llä avaus karkasi metsään, mutta kakkoslyönti tuli nätisti takaisin väylälle vasempaan laitaan, josta sain hyvän osuman ja pallon turvallisesti griinin oikeaan laitaan. Putatessa ukkonen jyrähti, ja toiselle putille jäi matkaa noin 10 cm, helppo par kuppiin ukkossireenin pärähtäessä. 10-kioskilla oli pari edellistä lähtöä jääneet pitämään sadetta ja ukkosta, ja parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen kenttä oli taas pelattavissa.
Taka-9 käynnistyi varsin hyvin, vaikka avaus menikin sähellykseksi, kymmenpäisen yleisön edessä honoreissa hirmuinen duffi ja pallo lensi noin 10 metriä ja parin seuraavan jatkolyönnin mennessä samaa rataa tulokseksi 9. Toinen kesytetty väylä oli 11, 140m par kolme, jonka viheriölle on ollut vaikea päästä. Nytkin meni hieman sivuun, mutta sille vähemmän jyrkästi pengerretylle puolelle, ja hyvä chippi ja putti takasivat parin. Pitkällä par-5:lle avaus oli hieman auki, mutta pallo makasi kevyen raffin päällä niin kauniisti, että spoonillahan siitä oli jatkettava. Pallo saikin ilmaa alleen varsin mukavan näköisesti ja liiteli viimeiseen väyläbunkkeriin noin 15 metrin päähän griinin reunasta. Sändi jäi lyhyeksi, chippi meni kainaloon, mutta toinen chippi parin metrin päästä griinin reunasta upposi suoraan kuppiin, ja hyvä kakkoslyönnin tarjoama birkkupaikka pelastui pariksi. Kierros meni sinällään siis varsin mukavasti, taka-9:lle kolme par-tulosta. 48+52=100 lyöntiä, tämä mies, nämä välineet ja hcp putosi taas pari pykälää.

No comments:

Post a Comment