2008-06-12

Ulkoasullinen päivitys

Koska ulkona satelee tänään sen verran, että siellä kastuisi ja sadevaatteetkaan eivät ole ehtineet eilisen jälkeen kuivua, on tänään ollut aikaa päivitellä tähän blogiin uusi kansikuva. Kuvassa on Turkin Belekissä sijaitseva Antalya Golf Clubin mahtava Sultan PGA Coursen 16 väylä. Vasemmalla edessä kultaiset tiit, oikeassa laidassa oleva kirkas täplä on saaressa oleva lippu, niinkuin tässä lähikuvassa hyvin erottuu:

A nice island green

Tuo väylä on varsin hauska, se tarjoaa hyvän mahdollisuuden pelata 445 metrisen par-5:n kahdella päälle, jos uskaltaa ottaa hieman riskiä, tai kahdella viereen ja chippi lipulle, jos ottaa vähemmän riskiä. Vähemmän riskiä ottaville väylä on myös mahdollista pelata varsin hyvään tulokseen, kunhan ei pode vesikauhua. Avauksessa keskellä väylää oleva bunkkeri on ilkeästi sijoitettu klubipelaajan mitoille kultaiselta tiiltä, mustalta takatiiltä 50m kauempaa se lienee sitten PGA-pelaajien osuma-alueella.Tällä alueella väylän molemmin puolin merkitty runsaasti tiivistynyttä kosteutta, jota myös vesiesteeksi monissa paikoin kutsutaan. Ensikeväänä tuonne voisi mennä uudelleen, nyt voisi olla jo sen verran paremmin hallussa aseet väylän nujertamiseksi edes jonkinlaiseen tulokseen.

No comments:

Post a Comment